Katosi: 1.8.2022
Kauhava, Etelä-Pohjanmaa
Nainen, 67 vuotta
Anna-Maija Lahti on nähty viimeksi 1. elokuuta 2022 kello 13 aikaan, kun hän lähti marjastusretkelle Kauhavan Pelkkikankaalle. Tämän jälkeen häneen ei ole saatu yhteyttä.
Katosi: 29.11.2021
Jyväskylä, Keski-Suomi
Mies, 26 vuotta
26-vuotias Matias Kovero nähtiin viimeksi 29. marraskuuta vuonna 2021 Jyväskylässä. Hänet nähtiin katoamispäivänä Jyväskylän keskustassa, jossa hänen asuntonsa on. Koveron oli tarkoitus mennä junalla Turkuun. Poliisin selvittelyssä on käynyt ilmi, että ainakaan katoamispäivänä Kovero ei ole matkustanut junalla.
Katosi: 19.7.1972
Nastola, Lahti, Päijät-Häme
Nainen, 49 vuotta
Nastolalainen perheenäiti Hilkka Laitinen, 49, lähti 19. heinäkuuta 1972 töistä, ei kukaan perheen ulkopuolinen enää nähnyt häntä. Hänen miehensä Urho Laitisen uskotaan olevan viimeinen henkilö, joka on nähnyt Hilkan elossa.
Katosi: 2.7.2025
Kirkkonummi, Uusimaa
Nainen, 18 vuotta
Poliisi tiedottaa: Nainen on löydetty menehtyneenä. Poliisi ei epäile asiassa rikosta eikä tiedota asiasta enempää. Asiassa tehdään kuolemansyyn selvitys, jonka sisältö on salassa pidettävä.
Vanha ilmoitus:
Nuori nainen katosi Kirkkonummella 2.7.
Kadonnut on 156 cm pitkä ja hänellä on tummanruskeat, pitkät hiukset. Hänellä on todennäköisesti yllään vaalea toppi ja tummat leveälahkeiset housut.
Katosi: 29.6.2007
Vantaa, Uusimaa
Nainen, 35 vuotta
35-vuotias Saska Marleena Nuutinen katosi 29. kesäkuuta 2007 Vantaalla. Viimeinen varma havainto hänestä on katoamispäivän aamuna.
Katosi: 20.1.2000
Turku, Varsinais-Suomi
Mies, 21 vuotta
21-vuotias Jussi Neuvonen katosi ravintoillan päätteeksi Turun keskustasta 20. tammikuuta vuonna 2000. Jussi oli tietojenkäsittelytieteen opiskelija Turun yliopistossa.
Katosi: 22.3.2019
Jyväskylä, Keski-Suomi
Mies, 23 vuotta
Jani Lehtinen katosi 22. maaliskuuta 2019 kotoaan Jyväskylän Kortepohjasta. Hän on noin 190 senttiä pitkä ja normaalivartaloinen.
Katosi: 28.5.2022
Forssa, Kanta-Häme
Mies, 32 vuotta
Rami Jalonen katosi 28. toukokuuta 2022 Forssassa. Kadonnut henkilö on noin 188 cm pitkä ja noin 90 kg painava mies.
Katosi: 5.5.2025
Orimattila, Päijät-Häme
Mies, 65 vuotta
65-vuotias mies katosi Orimattilassa Hennan asemalla 5.5.2025. Hän on huonosti liikkuva ja laiha.
Mahdollisista havainnoista pyydetään ilmoittamaan hätänumeroon 112
Katosi: 15.12.2024
Vaasa, Pohjanmaa
Mies, 34 vuotta
Päivitys 16.12: Poliisi pyytää edelleen tietoja Daniel Ravindrarajasta, joka katosi Vaasassa noin vuosi sitten. Poliisi julkaisee nyt kadonneen nimen viime vuonna julkaistujen valokuvien lisäksi.
Pohjanmaan poliisi pyytää havaintoja vuonna 1990 syntyneestä miehestä, joka on kadonnut Vaasassa. Viimeinen havainto miehestä on tehty sunnuntaina 15. joulukuuta 2024.
Kadonnut mies on 184 senttiä pitkä. Poliisin käsityksen mukaan hänen vaatetuksensa katoamishetkellä vastaa valvontakamerakuvassa näkyvää asua.