Aili Sarpio

Aili Sarpion erikoislaatuinen katoamistapaus on sattunut Heinolan Reumasairaalassa 14:sta syyskuuta vuonna 1988.

Aili Sarpio asui Heinolassa vanhustentalossa, ja saapui niskasärkyjen vuoksi tavanomaisiin tutkimuksiin Heinolan Reumasairaalaan, ja hänet sijoitetaan osastolle nro 3, syyskuun 12 päivänä. Hän oli saanut unilääkettä-puolikkaan imovan-tabletin- yöksi koska oli valitellut ettei saanut nukuttua. Kaikki nämä seikat ovat merkityksellisiä tapahtumien kannalta. Aili siis itse asui Heinolan keskustaajamassa vanhustentalossa, ja reumasairaala sijaitsee Heinolan keskustaajaman itäpuolella Maitiaislahden takana.

Tiistaina 13.9.1988 Aili käy nukkumaan ja saa unilääkkeeksi puolikkaan Imovanea. 1)

Keskiviikkona 14.9.1988 klo 0.00 -"puolen yön aikaan Aili oli vuoteessaan" (-Sairaalasta hoitajien antaman tiedon mukaan)

Klo: 01:15 -"Klo 01:15 Suljin kirjani ja kävin nukkumaan. Aili oli vuoteessaan." (Huonetoverin mukaan kello olisi ollut 0:15) - Mikäli tämä tieto ja aika pitää paikkansa niin tämä on viimeinen havainto Aili Sarpiosta elossa.

Klo 02:10 -"02.10 Aili ei ollut vuoteessaan". (-Yöhoitajan mukaan)

Klo 03:45 -Sairaalasta soitetaan Heinolan poliisille ja pyydetään virka-apua kadonneen potilaan löytämiseksi. Tämä tieto voidaan pitää luotettavana sillä kyseessä on nyt ensimmäinen yhteydenotto joka tapahtuu sairaalan ulkopuolelle ja poliisiin. On vesisade, syyskuussa tuohon aikaan on jo pimeää, ilman lämpötila on +7 astetta.

Klo 04:00 -Heinolan poliisi aloitti välittömästi etsinnät sairaalan alueella. Aili Sarpion poika oli töissä Heinolan poliisissa ja ilmeisesti myös työvuorossakin, ja hän oli käynyt hetimiten Aili Sarpion asunnolla josta Ailia ei kuitenkaan löydetty. Poliisina työskentelevä poika, Jorma Sarpio päätteli hyvin ammattimaisesti että Aili olisi mahdollisesti pyrkinyt sairaalalta kotiinsa.

Klo 04:40 kymmenkunta poliisia ja osa sairaalahenkilökunnasta etsii Ailia sairaalan ympäristöstä. Lahdessa on samanaikaisesti käynnissä koulutus maastoetsintöihin tarkoitetuille koirille joita saadaankin paikalle. Sade on kuitenkin huuhtonut mahdolliset hajujäljet. Hukkuneiden etsimiseen koulutettuja koiria ei tuolloin ollut Suomessa saatavilla.

Klo 9:00 aamulla maastossa etsintää suorittaavan myös varusmiehet ja paikalle saadaan lämpökameralla varustettu helikopteri. Myös vapaehtoiset osallistuivat etsintään. Etsintöjä jatkettiin kolmen päivän ajan.

Torstaina 15.9.1988 etsinnät jatkuvat.

Perjantaina 16.9.1988 Poliisi saa tiedon että 12-vuotias poika kertoo nähneensä iltamyöhällä 14.9 sairaalan valaisemattomalla pihalla "yöpuvussa kävelevän naisen". Poliisin mukaan havainto ei voi pitää etäisyyden ja pihan valaisemattomuuden vuoksi paikkaansa niissä olosuhteissa.

Lauantaina 17.9.1988 klo 14:00 etsintätoimet lopetettiin.

Kuva. Kuvassa Aili Sarpio vasemmalla

1) Aili Sarpiollekin annetusta Imovanen haittavaikutuksista löydämme Lääkeinfosta seuraavaa:

Mahdolliset haittavaikutukset

"Keskustelkaa lääkärin tai apteekkihenkilökunnan kanssa ennen kuin otatte tai käytätte Imovane-valmistetta, jos teillä on joskus ilmennyt Imovane-valmisteen ottamisen jälkeen unissakävelyä tai muuta epätavallista käyttäytymistä ettekä ole ollut täysin hereillä.

Imovane saattaa aiheuttaa unissakävelyä tai muuta epätavallista käyttäytymistä, kun ette ole täysin hereillä. Seuraavana aamuna ette välttämättä muista tehneenne mitään yöllä. Tällaisia toimintoja saattaa ilmetä riippumatta siitä, käytättekö samanaikaisesti Imovane-valmisteen kanssa tai muita lääkkeitä, jotka aiheuttavat uneliaisuutta."

"Varovaisuutta pitää noudattaa iäkkäiden ja heikkokuntoisten hoidossa,,,,."

Jotkut tutkimukset osoittavat itsemurha-ajatusten, -yritysten ja itsemurhien lisääntymistä sellaisilla potilailla, jotka käyttävät tiettyjä rauhoittavia tai unilääkkeitä, kuten Imovane-valmistetta. .

Yleiset: Uneliaisuus. Melko harvinaiset: päänsärky, pahoinvointi, huimaus, painajaisunet, kiihtyneisyys, väsymys.

Harvinaiset (enintään 1 potilaalla tuhannesta): aggressiivisuus, sekavuus, ärtyneisyys, hallusinaatiot, muistinmenetys, hengenahdistus, ihottuma, kaatuminen (lähinnä iäkkäillä).levottomuus, harhaluulot, vihantunne, käyttäytymismuutokset, joihin voi liittyä muistamattomuus, unissakävely tai muu epätavallinen käyttäytyminen niin, ettei potilas ole täysin hereillä, riippuvuus, vieroitusoireyhtymä, haparointi, tuntohäiriöt, muistin heikentyminen, huomiokyvyn heikentyminen, puhehäiriöt, kaksoiskuvat, hengityslama, ruoansulatushäiriö, lihasheikkous, delirium (äkillinen, vaikea psyykkisen tilan muutos, joka voi aiheuttaa sekavuutta, ajan ja paikan tajun heikkenemistä ja/tai tarkkaavuuden häiriöitä).

Mitään tietoa siitä, saiko Aili Sarpio jonkinlaisia edelläkuvattuja haittavaikutuksia Imovane-tabeltista, meillä ei ole. Voidaan pitää kuitenkin mahdollisena että Imovane-lääkkeellä on voinut olla jokin osuus tässä tapauksessa.

Laajoista ja perusteellisista etsinnöistä huolimatta Aili Sarpiosta ei löydetty jälkeäkään.

Kuva. Aili Sarpio. Hän oli virkeä vanhus ja asui vanhusten palvelutalossa seurallisuuden vuoksi.

Muutamia tosiasioita:

1. Ailin asunto sijaitsee Heinolan keskustassa.

2. Aili on 78-vuotias, yöasussa ja sairaalan tohveleissa. Ulkona sataa, on pimeää, lämpötila +7 astetta.

3. Aili on saanut Imovane-lääkkeen joka voi aiheuttaa harha-aistimuksia ja sekavuutta, jopa unissakävelyäkin.

4. Poliisi sai 16.9.1988 tiedon että 12-vuotias poika kertoi nähneensä iltamyöhällä 14.9 sairaalan valaisemattomalla pihalla "yöpuvussa kävelevän naisen". Poliisin mukaan havainto ei voi pitää etäisyyden ja pihan valaisemattomuuden vuoksi paikkaansa niissä olosuhteissa. Jos tämä näköhavainto on tullut viereisestä asuntolarakennuksesta, eikä esim. kauempaa, se voi pitää paikkansa. Tämän havainnon uskottavuutta laskee ilmoittajan 12-vuoden ikä sekä lapselle tyypillinen taipumus vilkkaaseen mielikuvitukseen. Olipa tämä havainto totta tai ei, sillä ei ole kovin suurta merkitystä, sillä Sarpio on hyvin suurella todennäköisyydelä ollut piha-alueella.

5. Sairaalan tontti sekä ympäröivä maasto on hyvin vaikeakulkuinen, kallioinen mutta myös hyvin pusikkoinen ja vesipaikkojakin on. Sairaalan pääovelta on kävellen noin 350 metriä Maitiaislahden rantaan.

Kuva. Reumasairaalan piha-alue 1970-luvulla. Pihalla ei näy valopylväitä. Linja-auto kuvassa peittää päätyoven josta Aili on mahdollisesti poistunut. Myös tuuletusparvekkeen alla on voinut olla aiemmin ovi.

Pihalla oli rakennustyömaa jossa oli kaivantoja. Tutkimusten mukaan sieltäkään ei löytynyt mitään jälkiä Aili Sarpiosta.

Arviomme  tapahtumien tosiasiallisesta kulusta, eräs hyvin mahdollinen olettamus tapahtumainkulusta, tämä olkoon vaihtoehto numero 1:

Tiistaina 13.9.1988 Aili käy nukkumaan ja saa unilääkkeeksi puolikkaan Imovanea. On mahdollista että Imovane aiheuttaa Ailille juuri hänen kohdallaan kohtalokkaita harha-aistimuksia, jopa täysin päinvastaisen vaikutuksen eli unettomuutta. On myös mahdollista että Aili on saanut sittenkin kokonaisen Imovanen, tai kaksikin. Siinä vaiheessa kun Ailin on tajuttu kadonneen, on voinut olla suuri kiusaus hoitajien taholta kertoa Ailin saaneen pienemmän annoksen Imovanea, ettei epäiltäisi Ailin saaneen yliannostusta. Vuorokausi vaihtuu keskiviikoksi 14.9.1988 klo 0.00 , sairaanhoitaja on ilmoittanut että "puolen yön aikaan Aili oli vuoteessaan" Tämä voi pitää paikkaansa, tai sitten ei. Sitten viimeinen havainto Ailista: Klo 01:15 Ailin huonetoveri kertoo sulkeneensa lukemansa  kirjan ja kävin nukkumaan. "Aili oli vuoteessaan." Huonetoveri kertoo katsoneensa kellostaan ajan.  Mikäli tämä tieto ja aika pitää paikkansa niin tämä on viimeinen havainto Aili Sarpiosta elossa. Kellonaika on epäilyttävän tarkka, meillä ei ole tietoa minkälainen kello oli ja kuinka tarkkana vierustoveri yleensä oli kellonajoissa. On mahdollista että hänellä on ollut rannekello, on mahdollista että sen kellotaulussa numeroiden sijaan on viivoilla merkittynä ajat. On mahdollista että hän on erehtynyt, että kello on ollutkin 23:50, sillä toisinpäin kääntyneenä tuon kellonajan voi erehtyä lukemaan 01:15:sta. Kellonajalla on sinänsä merkitystä, sillä on mahdollista että Aili on ollutkin poissa sangystään jo aiemmin kuin on luultu.

"Klo 02.10  Aili ei ollut vuoteessaan". -Näin siis Reumasairaalan yöhoitajan mukaan. Tätäkään emme voi pitää varmana, sillä tässä välissä on kello 03:45:een aikaa 1 tunti ja 35 minuuttia. Sairaala siis omin voimin etsi Ailia tuon ajan? Keitä etsijät ovat olleet, onko yöhoitajia ollut irrotettavissa töistään kovinkaan monta etsintään? Pitävätkö hoitajien/hoitajan ilmoittamat tiedot paikkaansa? On tiedossa että sairaaloissa on sattumanvaraista ja ajoittain jopa kokonaan laiminlyöty potilaiden yöllinen tarkkailu. Onko Ailin vierustoverikaan tehnyt kovin tarkkoja havaintoja siitä onko hänen vieressään todellakin Aili nukkumassa vaiko vaan ehkä koholle jäänyt peite? On lisäksi huhuja että Reumasairaalassa päivystäviä yöhoitajia on ollut vain joka toisessa kerroksessa. Reumasairaalan silloisen  ylilääkärin Martti Nissilän lausuman mukaan "henkilökunta on öisin pääasiassa osastoilla eikä käytävillä, joten on aika epätodennäköistä että joku olisi nähnyt hänet käytävillä tai portaikossa yöllä. Aili on kuntonsa vuoksi voinut aivan hyvin poistua sairaalasta."

On hyvin luultavaa että Reumasairaalassa on sairaalan sisäisesti pohdittu tapausta. On (mikäli jätämme hoitovirheet yms. myrkkyhoitajat pois laskuista) tajuttu miten helposti Aili Sarpio tai potilas yleensä voikin poistua vahingossa, lukita itsensä ulkopuolelle. Sairaalan kylpyläosaston rakentaminen on voinut vaikuttaa ovijärjestelyihin. On erittäin todennäköistä että Reumasairaalassa on käynyt vastaavia tapauksia, potilaiden ulosjoutumisia,  mutta joista on selvitty säikähdyksellä tai pienillä paleltumilla tai sateessa kastumisilla. Näyttää myös siltä että kyseisessä rakennuksessa jos kyllä muissakin hoitolaitoksissa, on edelleen valitettavan helppoa vastaavantyyppinen onnettomuus. Joita myös tapahtuu, laitoksista ja sairaaloista harhautuu ulos potilaita jne.

Voidaan olettaa että Ali Sarpio on poistunutkin vuoteestaan luultua aiemmin. Tämä tarkoittaisi sitä että hän on ehtinyt pidemmälle kuin on arvioitu. Nyt arvioitu aika viimeisestä havainnosta Ailista vuoteessaan olisi 01.15 ja klo 02.10 Aili on poissa, on aikaa 55 minuuttia. Poliisin etsintätoimet ovat alkaneet luultavasti noin klo 04.00 kun ilmoitus poliisille on tehty klo 03.45 sillä matka autolla Heinolan keskustasta on noin 5 minuuttia, varmaan myös muutaman sanan vaihto henkilökunnan kanssa Sarpiosta on vienyt sekin muutaman minuutin, tuntomerkit jne.

Oletetaan että Aili Sarpio siis joko ei nukahtanut tai heräsi, ja lähti mahdollisesti käymään wc:ssä tai haukkaamaan happea tms. On luultavampaa että Aili olisi poistunut rakennuksen päätyovesta. Hän on voinut erehtyä ovesta esimerkiksi siten, että hän on kuvitellut astuvansa tuuletusparvekkeelle, vaikka onkin astunut ulos. Takana ovi menee kiinni, sillä se aukeaa vain sispuolelta mutta takaisin siisään ei ilman avainta pääse. Hyvin tyypillinen tilanne tapauksessa kun ihminen vahingossa jää ulos lukkojen taakse. Tätä tapahtuu kotioloissakin usein. Tuolloin on ollut meneillään Reumasairaalan laajennus ja kylpyläosaston rakentaminen sairaalan eteläsivulle. On mahdollista että juuri nuo rakennustyöt, pihalla ollut laaja kaivanta sekä pihalla muuten olevat putkikaivannot ovat sekoittaneet ja hankaloittaneet Ailin liikkumista muutoinkin. 

Piha-alue on siis ollut valaisematon, Aili yöpuvussa ja jalassaan vain sairaalatossut. Ulkona sata vettä ja lämpötila on +7 astetta, lisäksi on pimeää. Sateella pimeällä ei kukaan katsele ulos, sillä ikkunoista näkee lähinnä omat kasvonsa kun sisällä on valot. Kukaan ei siis tee eikä voi tehdä mitään havaintoja pimeällä sateiselle pihalla harhailevasta Ailista keskellä yötä. Tosin, eräs hyvin epävarma havainto on, että 12-vuotias poika olisi tehnyt tosin kaukaa havainnon pihalla harhailevasta naisesta. Pitää paikkansa tai ei, niin voidaan pitää lähes varmana että näin todellakin on ollut. Aili on luultavimmin koettanut päästä pääovelle soittamaan ovikelloa. Koska Reumasairaala ei ole päivystyssairaala, niin ovikello soi luultavammin vain ala-aulassa, eikä siellä ole ketään sitä kuulemassa. Jos Aili siis yleensä on sekaisella pimeällä pihalla yleensä löytänyt pääovelle. On mahdollista että Aili on koettanut muuten saada sisälläolijoiden huomion, mutta se on ollut luultavimmin hyvin vaikeaa, alakerran ikkunat ovat yöllä pimeinä, alimmatkin potilashuoneiden ikkunat ovat yöllä pimeinä sillä sisällä nukutaan.

    -Hoitajat ovat osastoilla, ehkäpä kahvihuoneessa juoruamassa tms, juttelemassa, ei kukaan yritä katsella pimeälle sateiselle pihalle missä ei ole mitään nähtävää ja jonne ei edes näe. Ailin yritykset saada sisälläolijoiden huomio ovat olleet käytännössä toivottomat. Hän ei luultavimmin ole niitä ihmisiä jotka rikkoisivat ikkunan päästäkseen sisään, sitäpaitsi millä hän rikkoisi ikkunan? Kyseeseen voisi tulla kai luultavimmin oven ikkuna, mutta sellainen teko ei Ailin ikäluokan ihmiselle tule mieleen tuskin sittenkään vaikka hän alkaisi tajuta olevansa jos ei hengenvaarassa niin ainakin hypotermian vaarassa. Ali on mahdollisesti syyttänyt ikäluokkansa ihmisten tapaan itseään tapahtuneesta, ollut vihainen itse itselleen päästäessään mielestään huolimattomuuttaan oven takanaan sulkeutumaan. Hän on voinut mahdollisesti myös hävetä tapahtunutta tilannetta, ja alitajuisesti koettanut sittenkin päästä sisätiloihin takaisin ilman että kukaan huomaisi tapahtunutta. Aili -mikäli on edes päässyt pääovelle - ei jää sen alla olevan suuren katoksen alle värjöttelemään, hän ehkä tajuaa että voi joutua olemaan siinä aamuun asti. Märkänä ja ehkä jo täristen hänelle ei tule mieleen muutakaan vaihtoehtoa kuin koettaa jaksaa kävellä Heinolan keskustaan kotiinsa vanhustentalolle.

Voimme olettaa että Aili päättää koettaa jaksaa kävellä kotiinsa, sillä hänen ei onnistu saada yhteyttä sairaalan sisälläolijoihin, hän on märkänä ja kylmissään. Hän lähtee kävelemään. Luultavimmin Aili on voinut harhailla pihalla ehkä jopa klo 00.30:stä asti. Jos Aili olisi joutunut ulos sateeseen jo klo 00:30 niin klo 03.00 mennessä hän on ollut pihalla kaksi ja puoli tuntia! Onko hänellä jo hypotermian oireita? Hypotermia eli alilämpöisyys oireilee aluksi voimakkaalla palelulla, vilunpuistatuksilla ja lihasvärinällä. Syke ja hengitys kiihtyvät, iho on kalpea ja kylmä. Kompastelu ja muistin hämärtyminen ovat myös tyypillisiä oireita. Tällöin elimistön lämpötila on jo pudonnut useita asteita normaalista. Elimistön lämpötilan laskiessa alle +34 asteen seuraa tajunnan tason häiriöitä ja sekavuutta. Ihminen on unelias, aivotoiminta hidastuu, arvostelukyky heikkenee, puhe on sekavaa ja lihakset jäykistyvät. Poliisinkin arvion mukaan Aili oli välittömässä hengenvaarassa klo 03:45.

Jos Ailia on alettu etsiä klo 02.10 niin tuskin mitenkään kiireellä, sillä ensin varmaankin on tarkastettu käytävät, wc-tilat, parvekkeet, jne. Sen jälkeen varmaankin on tajuttu että Aili on voinutkin joutua ulos. Emme tiedä kuinka kauan Aili on jaksanut etsiä sisäänpääsyä tai odotella ulkona, mutta jos hän on vaikkapa tunnin verran jaksanut kierrellä pihalla pimeisiin ala-ikkunoihin koputellen tai värjötellä vaatteet märkänä alaoven katoksen suojissa, niin esim. jos hän olisi joutunut ulos klo 01.30 niin 02.30 hän on voinut jo olla kävelemässä kohti Heinolan keskustaa. Koska Ailin poika, poliisina tuolloin työskennellyt Jorma Sarpiokin tarkisti ensimmäisenä Ailin kodin, olisiko hän palannut sinne, voidaan pitää tätä olettamusta todennäköisimpänä, että Aili on pyrkinyt luultavimmin kotiinsa. Hän siis lähtee kävelemään heinolan keskustaan, alaspäinviettävää tietä pois sairaalalta. Sairaalan ns. pihaa-lueen tie yhtyy Pikijärventiehen, joka taas noin 100 metrin päässä yhtyy Tampellantiehen joka johtaa toisessa päässä 2,8 km päässä sijaitsevalle tehtaalle, ja toisessa päässä kohden keskustaa risteää Vanerikadun kanssa noin 500 metrin päässä. Heinolan keskustaan jossa Aili asui vanhainkodissa on matkaa noin 2,6 km.

Reumasairaalalle johtavat kadut ja tiet ovat olleet päällystettyjä, mutta pihalla sairaalan uima-allasosaston rakennustöiden vuoksi on mahdollisesti voinut olla päällystevaurioitakin. Onko Sairaalalle johtavalla Tampellantiellä ollut katuvalot tuolloin ja ovatko ne olleet toiminnassa, ei ole tiedossa. Mikäli eivät ole olleet toiminnassa, se on ollut eräs Ailin kannalta vaikea seikka. Pimeässä nimittäin olisi vieläkin suurempi todennäköisyys että Aili horjahtaa väsyneenä, sairaalatossuissa, pimeässä ja vesisateessa tieltä alas jyrkkää pengertä, alas Maitiaslahden rannalle.

Kuva. On mahdollista että Aili Sarpio on joutunut juuri tämän oven ulkopuolelle sisävaatteissa ja sairaalatossuissa yöllä. Takaisin sisään hänen ei onnistunut päästä.

Ajatellessamme tällaista tapahtumasarjaa mieleemme nousee voimakas säälin ja myötätunnon tunne, suuri harmistuminen tuosta kohtuuttomasta tilanteesta, ajatellessamme vanhusta vesisateessa epätoivoisena, kylmissään ja märkänä, ulkona pimeässä ja vain yöasussa ja sairaalatohveleissa! 

Aili Sarpion lapsenlapsen sanoin on menossa "tapahtumainkulku joka etenee vyörymällä, hetkestä toiseen, johon kukaan yksittäinen ihminen ei voi vaikuttaa."

Kuva. Ailin viimeiset hetket.

Miksi Aili Sarpio olisi joutunut vesistöön ja juuri Maitiaislahteen? Onhan sairaalan ympäristössä laajasti asumatonta metsää, synkkää korpeakin. Ailin tapaus kuuluu ns. jäljettömiin kadonneen tapauksiin. Ei ole löydetty edes yhtä ainoata vaatekappaletta jonka olisi voinut todentaa kuuluneen Aili Sarpiolle hänen katoamiseensa liittyen maastosta tms. Yleensä jäljettömiin kadonnut on joutunut vesistöön. Juuri Maitiaislahti on lähinnä Reumasairaalaa jos melkoisen näkyvä ja silmälläpidon alaisena oleva pihan läheisyydessä sijaitseva sairaalalampi jätetään laskuista. Toki Reumasairaalan piha-alue on sairaalan pihaksi jopa vaarallinen, on tiheitä pusikoita, kallionjyrkänteitä, jne. Kätköpaikkoja olisi monta. Maasto yleensäkin Reumasairaalan ympäristössä, jopa välittömässä läheisyydessä on vaarallista ja vaikeakulkuista. Syksyn edetessä kuusen tai muun puun alle nukahtanut saa päällensä vielä puunlehdetkin. Poliisin arvio tapahtumista on, että Aili Sarpio on joutunut sairaalarakennuksesta ulos, joko eksynyt metsään eikä häntä ole siletä löydetty tai, toinen vaihtoehto on että Aili on joutunut vesistöön(luultavimmin Maitiaislahti) "eikä etsintä ole voinut olla niin tehokasta ettäkö olisi täysin varmasti se voitu tutkia."

Maitiaislahti on lähin vaarallisin vesistö.

Olettamus on kuitenkin että todennäköisimmin Aili on horjahtanut kävellessään Tampellantieltä kohden keskustaa alas korkealta tienpenkalta. Jos valaistus on ollut poissa, ja koska maasto viettää alaspäin kohden Maitiaislahden rantaa, on sitäkin luultavampaa että Aili valitsee Tampellantiellä kävellessään juuri vasemman laidan koska opetetaan että  "Ajoradalla kävelijän paikka on vasemmassa reunassa". Tampellantien korkealta penkalta horjahtaminen juuri Reumasairaalan risteyksenkin paikkeilla, alas rantaan, on täysin mahdollista sillä kaidetta ei ole, piennar on kapea. On täysin mahdollista, että poliisien saapuessa sairaalalle noin klo 04.00 Aili on joko jo hukkunut, uponnut Maitiaislahden rantasuolle tai juuri uppoamassa sinne. Tätä ei tietenkään voi poliisiautostakaan ylhäältä tieltä havaita, varsinkaan pimeässä ja vesisateessa. Aili on siis luultavimmin horjahtanut Tampellantieltä, kierien ja mahdollisesti itseään puihin teloen joutunut alas Maitiaslahden rantaan. Ylösnouseminen tuolta alhaalta takaisin Tampellantielle on Ailin tilassa ja iässä ja Ailin tuolloisilla jalkineillakin aivan mahdotonta. Tälläkin hetkellä aikuiselle miehellekin tuottaa vaikeuksia päivänvalossakin nousta noin jyrkkä rinne ylös vaikka on päivä ja kuiva keli. Rinne on jyrkkä, ja Aili on voinut kieriä alas lähes veteen saakka. Mikäli hän ei ole jo tässä vaiheessa kierinyt veteen, niin hän on noussut, ja nyt ollut lopullisesti suuntavaistonsa menettäneenä. On kuitenkin luultavaa että hän ei ole ollut sellaisessa hypotermian tilassa että olisi riisunut vaatteitaan tai että olisi alas kieriessään menettänyt kumpaakaan sairaalatossuistaan. Sillä mikäli niin olisi, niin tältä paikalta olisi ne voitu hyvin löytää. Voidaan todeta -mikäli tapahtumainoletus pitää paikkaansa, että Aililla on nyt vain lisää ongelmia, sen lisäksi että hän on ulkona, vilustunut, märkä, väsynyt, on hän vielä joutunut tieltäkin pois ja hänen olisi koetettava päästä sille takaisin ennenkuin hän voi jatkaa kohden keskustaa.

Säätila esittää edelleen vaikeuttajan osaa. Koska sataa ja on pimeää, on myös pilvistä. Kuunvalossa olisi nähtävissä mahdollisesti tuulen aiheuttamaa vedenpinnan aaltoilua Maitiaislahden pinnassa. Nyt sitä ei näy, katuvalot mikäli ne ovat olemassa ja toimivat, eivät riitä valaisemaan pimeitä rantoja. On mahdollista että mikäli Aili jollain tapaa tuntee tai muistaa Maitiaislahden rannat, jotka ilmakuvien perusteella 1960-luvulla ovat olleet avarat ja puuttomat, ovat vuonna 1988 jo hyvin tiiviisti pusikoituneita. Tiedossamme ei ole, miten hyvin Aili tunsi Maitiaislahden rantoja. Luultavimmin kuitenkin Heinolan keskustan valot siintävät lännessä jossain määrin pimeässä ja sateisessa yössäkin. Se on merkki elämästä ja siellä on myös turvapaikka, Ailin koti. Olettakaamme että Aili koettaa viimeisillä voimillaan pysytellä tuolla pimeällä ja pusikkoisella rantakaistaleella, Tampellantien jyrkkä penger oikealla ylhäällä, Maitiaislahden jyrkät ja upottavat rannat vasemmalla, van metrin-kahden päässä.

Rantapusikossa on lisäksi betoninen vesikanava joka johtaa sadevettä ylhäältä Tampellantieltä Maitiaslahteen. Sateella kanavassa tietenkin virtaa vesi. Kompastuuko Aili tähän betonirakenteeseen pimeässä? Ainakaan jalkineet eivät irtoa, tai sitten jos irtoaa niin tohveli huuhtoutuu hetkessä Maitiaislahteen. Pimeässä Aili ei luultavimmin näe vesirajaa, eikä erota että vasemmalla on vesistö. On mahdollista jopa että hän kuvittelee puutonta aluetta pelloksi, ja astuu suoraan veteen tai sitten jatkaa rantaa joka muuttuu lahden päässä vaaralliseksi ja upottavaksi suoksi.

Tietojen mukaan Maitiaislahti ei ole erityisen syvä, noin 2-3 metriä, mutta lahden pään peittää vaaralliselle suolle tyypillinen turvematto. Tuollainen saattaa hetkisen kestää astua, mutta saattaa pettää yhtäkkiä ihmisen painon alla jolloin hän uppoaa turvekerroksen läpi veteen hukkuen. Maitiaislahden päässä oleva turvemassa vaikuttaa juuri tämäntyyppiseltä. On luultavaa että Aili Sarpion elämä päättyi juuri tuolla. Voimansa loppuunkuluttanut, väsynyt ja vaatteet märkänä oleva 78-vuotias vanhus joutuu upottavalle suolle pimeässä ja vesisateessa. Turvemassan lävitse uponnut jää sen kätköihin, ja aivan hetken perästä turpeeseen kadonneen aiheuttaman vetisen reiän kohta sulkeutuu muodostaen jälleen turvemassan jossa ei näy mitään merkkiä vain sekunteja aiemmin sen päällä kävelleestä ihmisestä. Aili Sarpiolla ei ole edes päähinettä joka jäisi kellumaan pinnalle.

-Kylmän veden varaan joutunut jäähtyy hyvin nopeasti. Esimerkiksi +4 – +6 -asteisessa vedessä uhri voi menettää toimintakykynsä muutamassa minuutissa ja tajuntansa noin 15 minuutissa. Jäähtymiselle altistavat korkea ikä, ja huono yleiskunto.

Etsintätoimet ilman tulosta

Klo 03.45 -Sairaalasta soitetaan Heinolan poliisille ja pyydetään virka-apua kadonneen potilaan löytämiseksi. Tämä tieto voidaan pitää luotettavana sillä kyseessä on nyt ensimmäinen yhteydenotto joka tapahtuu sairaalan ulkopuolelle ja poliisiin. On vesisade, syyskuussa tuohon aikaan on jo pimeää, ilman lämpötila on +7 astetta.

Klo 04.00 -Heinolan poliisi aloitti välittömästi etsinnät sairaalan alueella. Aili Sarpion poika oli töissä Heinolan poliisissa ja ilmeisesti myös työvuorossakin, ja hän oli käynyt hetimiten Aili Sarpion asunnolla josta Ailia ei kuitenkaan löydetty. Poliisina työskentelevä poika, Jorma Sarpio päätteli hyvin ammattimaisesti että Aili olisi mahdollisesti pyrkinyt sairaalalta kotiinsa. Lahdessa on samanaikaisesti käynnissä koulutus maastoetsintöihin tarkoitetuille koirille joita saadaankin paikalle. Sade on kuitenkin huuhtonut mahdolliset hajujäljet. Hukkuneiden etsimiseen koulutettuja koiria ei tuolloin ollut Suomessa saatavilla.

Lämpökameralla varustettu helikopteri osoittautuu hyödyttömäksi. Varusmiehet kulkevat maastossa niitä kohtia joista on helpointa mennä, ehkä ainoana kiihokkeenaan toive kuntoisuuslomasta mikäli sattuisivat löytämään kadonneen. Vesisade ja kolea ilma latistavat etsintähaluja, mieleen nousee kaipuu sotkun munkkien pariin, toive iltalomasta tyttöystävän parissa tai toisilla haave humalasta kapakassa.

Ranta-alueitakin tutkitaan sekä rannalta että vedestä käsin veneellä. Poliisin mukaan kuitenkaan ei niin perusteellisesti etteikö sinne olisi voinut jäädä kadoksiin. Jos Aili Sarpio vain hukkui Maitiaislahteen, niin hänen ruumiinsa upposi. On mahdollista, että etsinnöistä huolimatta se jäi lahden pohjaan kiinni, eikä kylmästä vedestäkään johtuen enään noussut pinnalle kuten yleensä käy. Tai mikäli etsintöjen jo päätyttyä nousikin, ei sitä ollut enään kukaan näkemässä, Maitiaislahden rannoilla ei ole asutusta, eteläpäässä on tehdas jossa sielläkin ollaan sisällä töissä. Lahden poikki kulkee lisäksi rautatie maavallia pitkin, mutta sen rannoilla ei ole asutusta, eikä kulje rantapolkuja eikä kaduilta ole sinne sellaisia näkymiä, että joku voisi huomata juuri ja juuri vedessä erottuvan ruumiin tai sen osia, edes sellaista muuksi kuin vaatemytyksi luullen.

Kuva. Katoamisetäisyydet metreinä, lähtöpisteenä Reumasairaala.

Viimeinen mahdollinen joskin epävarma havainto Aili Sarpiosta on voinut olla havainto lokkien oudosta käytöksestä ilmeisesti keväältä 1989. Tosin tänä päivänäkin Maitiaislahdella lentelee lokkeja, mutta on toki mahdollista että lokit ovat olleet viimeisiä jotka ovat olleet jollakin tapaa havainnoimassa Aili Sarpiota. Maitiaislahden pohjukassa on uhanalaisen naurulokin pesimäyhdyskunta. Onko jotain ehkä noussut pintaan Maitiaislahdesta? Tällainen ajatus herättää vastenmielisiä tunteita, mutta sille ei voi mitään. On totta että lokit syövät erilaisia jäänteitä. Mikäli Ailin jaloissa olleet sairaalan tohvelit tai osia hänen yllään olleesta vaatetuksesta onkin mahdollisesti kellunut Maitiaislahdessa, ei vedessä kelluviin vaatejätteisiin tai jalkineisiin yleensä kukaan kiinnitä sen kummempaa huomiota, korkeintaan tuollaisen yleisen paheksuvan ajatuksen siitä, että luontoa roskitetaan.

Muitakin vaihtoehtoja Aili Sarpion katoamisen selitykseksi voidaan ajatella.

Tämä olkoon vaihtoehto numero 2:

-Muutoin kuten ykkösvaihtoehdossa, mutta Aili onkin joutunut jonkin esimerkiksi Tampellantietä ajaneen autohurjastelijan tai rekkakuskin yliajamaksi, joka olisi sitten kätkenyt ja haudannut Ailin ruumiin tuntemattomaan paikkaan jotta ei joudu oikeiden edessä vastuuseen. Tekijä joko on edelleen elossa ja vaikenee, tai on jo kuollut. Jarrutusjälkiä kuitenkaan ei tietojemme mukaan ole havaittu eikä kai lasisirujakaan, tai sitten sade huuhtoi ne tai tekijä keräsi ne pois. Jos näin on tapahtunut, on vaikeaa, tai oikeastaan sattumanvaraista että Aili Sarpion jäänteitä löydettäisi, tosin Maitiaislahteen uponneenakin asia kyllä on näin.

Vaihtoehto numero 3:

Muutoin kuten ykkösvaihtoehdossa, mutta Aili Sarpio onkin harhautunut vaikkapa Pikijärventielle, ja sitten metsään mutta niin syrjään etteivät varusmiehet, muut etsijät tai marjastajat mys. ole häntä löytäneet. Jäännöksen ovat jääneet puidenlehtien alle ja maatuneet. Päällä olevat vaatteet ovat lahonneet ja tummuneet, lehtien alla jne. Nyt ehkäpä noin 10 sentin karikekerros päällä, eikä esim. jonkin kuusen alla tuskin havaittavaa kohoumaa jos sitäkään ei kukaan enään tunnista karikkeiden alla olevaksi luurangon jäänteiksi jos ei sitä erityisesti pengo.

Vaihtoehto numero 4:

Oikeastaan tämä ei ole vaihtoehto lainkaan mutta kun tällainenkin on esitetty niin tulkoot nyt tähän:

"Aili Sarpio on kadonnut sairaalan sokkeloihin/on tehty hoitovirhe, Aili kuollut ja ruumis hävitetty tms. tms."

On todella epätodennäköistä että sairaalassa olisi käynyt, tuollainen tapaus, ja luultavasti salaaminenkin ja ruumiin hävittäminen olisi vaikeata. Hoitovirheitä tapahtuu, mutta että vaikkapa ns. myrkyttäjähoitaja olisi ollut asialla ja onnistunut ieläpä ruumiinkin hävittämään, vaikuttaa silti epätodennäköiseltä.''

"Aili Sarpio on eksynyt matkalla Heinolan keskustaan, nukahtanut roskalaatikkoon ja joutunut kaatopaikalle".

-Tällainenkin vaihtoehto vaikuttaa kuitenkin epäuskottavalta.

Silloinen reumasairaalan ylilääkäri Martti Nissilä vastaa että "henkilökunta on öisin pääasiassa osastoilla eikä käytävillä, joten on aika epätodennäköistä että joku olisi nähnyt hänet käytävillä tai portaikossa yöllä. Aili on kuntonsa vuoksi voinut aivan hyvin poistua sairaalasta."

Kuva. Reumasairaalan pihaa, näillä paikkeilla sijaitsi vuonna 1988 monttu uima-allasosaston rakentamisen perustuksia varten sekä putkikaivantoja.