Viimeksi nähty: 22.2.2025
Paikka: Pedersöre, Pohjanmaa
Mies, 44 vuotta
Julkaistu: 25.3.2025 (Muokattu: 15.4.2025)
Katso aikajana ja karttaPäivitys, 15.4 klo. 15:34: Poliisi tiedotti löytäneensä yhden kolmesta Pedersören alueella kadonneista miehistä menehtyneenä tänä aamuna. Poliisin mukaan kyseessä on todennäköisesti Esa Hunnakko, jonka katoamisesta poliisi tiedotti 25.3. Vainajan henkilöllisyys varmistuu kuolemansyyn tutkinnan yhteydessä.
Vainaja löytyi poliisikoiran avulla maastoetsintöjen yhteydessä, noin 20 kilometrin päästä eilisestä löytöpaikasta, josta kadonnut 50v mies löydettiin elossa. Tämänhetkisten tietojen perusteella tapaukseen ei epäillä liittyvän rikosta. Löytöpaikalla tehdään parhaillaan teknistä tutkintaa ja kattavaa dokumentointia.
– Kahden henkilön löytyminen on vahvistanut poliisin aiempaa käsitystä siitä, etteivät katoamiset liity toisiinsa, toteaa tutkinnanjohtaja Juho Holmström Pohjanmaan poliisilaitokselta.
Poliisi jatkaa keskiviikkona kolmannen kadonneen henkilön etsintää. Poliisi toivoo yhä, että ulkopuoliset eivät tule etsintäalueelle, jotta poliisi voi jatkaa etsintätoimiaan rauhassa.
Matias Björkman on yhä kateissa.
Vanha ilmoitus:
Vuonna 1981 syntynyt vaasalainen Esa Hunnakko on ilmoitettu kadonneeksi 27.2.
Poliisi on tehnyt aktiivisesti etsintöjä miehen tavoittamiseksi heti katoamisilmoituksen jälkeen, mutta hänestä ei ole saatu havaintoja. Koska mies on saattanut liikkua laajalla alueella, poliisi pyytää nyt yleisön apua hänen tavoittamisekseen.
Viimeinen havainto hänestä on tehty Pedersöressä, Åvistin kylässä 22.2.2025 kello 07.15. Mies oli nähty kävelevän Pelkkalantietä kohti Åvistin kylää.
Kadonneen miehen tuntomerkit:
Pituus 175 cm, paino noin 75 – 80kg, normaalivartaloinen, mustat hiukset ja mustat tuuheat kulmakarvat.
Vaatetuksena miehellä on ollut viimeisen havainnon mukaan harmaa huppari, farkut ja tummat kengät. Mukana oli ollut ilmeisen painava musta olkalaukku.
Poliisi pyytää asiasta jotain tietäviä tai havaintoja tehneet ilmoittamaan tiedoistaan joko sähköpostitse vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi tai vihjepuhelimeen 0295 415 501.
Poliisi on aikaisemmin tiedottanut toisesta kadonneesta henkilöstä, Matias Björkmanista, josta viimeinen havainto on samalta seudulta.
Julkaisu kopioitu poliisilta:
https://poliisi.fi/-/vaasalainen-mies-kateissa-poliisi-kaipaa-havaintoja
Matias Björkman katosi samalla alueella 15.3.
Ei lisäkuvia saatavilla.
Viimeinen havainto hänestä on tehty Pedersöressä, Åvistin kylässä 22.2.2025 kello 07.15. Mies oli nähty kävelevän Pelkkalantietä kohti Åvistin kylää.
Katoamissijainti kartalla vain viitteellinen.