Viimeksi nähty: 17.12.1998
Paikka: Turku, Varsinais-Suomi
Mies, 40 vuotta
Julkaistu: 13.4.2025
Katso aikajana ja karttaIkä tänään (jos elossa): 67
Ruokolahtelainen rakennusmestari Timo Suikkanen katosi laivamatkalla Helsingistä Tukholmaan vuonna 1998. Hän oli matkalla poikansa ja tämän ystävien kanssa M/S Gabriellalla, ja tarkoituksena oli viettää pikkujoulua sekä ostaa joululahjoja. Laivalla ollessaan Suikkanen vietti aikaa tax freessä, ravintoloissa ja pubeissa, mutta huomasi myöhemmin avainkorttinsa kadonneen. Hän lähtee etsimään muita hyttiin majoittuneita.
Kadonnut nähtiin viimeisen kerran puoli kolmen aikaan aamuyöllä ravintolassa, joka sijaitsi laivan kahdeksannella kannella. Tummansiniseen pukuun, valkoiseen kauluspaitaan ja solmioon sonnustautuneen miehen nähtiin poistuvan sieltä yksin.
Kun laiva saapui Tukholmaan, Suikkasen poika huomasi, ettei isä ollut yöpynyt hytissä. Häntä kuulutettiin laivan keskusradiossa, mutta yhteyttä ei saatu. Poliisin tutkimuksissa selvisi, että Suikkasen matkatavarat, passi ja lompakko olivat jääneet hyttiin, mikä viittasi siihen, ettei hän ollut poistunut laivasta Tukholmaan saavuttaessa. Poliisi tutki useita katoamisen mahdollisuuksia, mutta itsemurha, ryöstö tai henkirikos jäivät ainoiksi vaihtoehdoiksi. Omaiset kuitenkin sulkivat itsemurhan pois. Suikkanen julistettiin kuolleeksi vuonna 2005.
Lähde:
Ei lisäkuvia saatavilla.
Kadonnut nähtiin viimeisen kerran laivan ravintoloissa aamuyöllä noin kello 02.00 - 02.30.
Markkerin sijainti kartalla vain viitteellinen.
Timosta tehtiin katoamisilmoitus.