Viimeksi nähty: 3.7.2001
Paikka: Varsova, Masovian voivodikunta
Puola
Mies, 57 vuotta
Julkaistu: 13.4.2025
Katso aikajana ja karttaIkä tänään (jos elossa): 81
Vesa Frantsila, 57-vuotias porilainen, katosi mystisesti ulkomailla 3. heinäkuuta 2001.
Frantsila on viimeksi ollut pankkitietojen mukaan Porissa vuoden 2001 heinäkuun alussa. Elokuussa 2001 hän lähti ruotsalaisen matkatoimiston pakettimatkalle Kreetalle. Matkan aikana tapahtuneiden erimielisyyksien jälkeen hän päätyi Puolaan. Varsovassa hän vieraili Suomen suurlähetystössä ja kertoi, että häneltä oli ryöstetty passi ja rahat.
Frantsila kertoi selviytyneensä syömällä linnunsiemeniä ja nukkumalla puiston penkillä. Vierailun jälkeen hänestä ei ole tehty havaintoja.
Poliisi kuvailee Frantsilaa erakkoluontoiseksi ja innokkaaksi matkailijaksi, jota kukaan ei kaivannut katoamisen jälkeen. Hänen katoamisensa tuli ilmi vasta 15 vuotta myöhemmin, kun hänen Porissa olevan asuntonsa isännöitsijä vaihtui, maksujen suoraveloitus oli katkennut ja ilmastointikanavan putsauskin oli edessä. Ilmastointiyrityksen työntekijä meni ensimmäisenäu käymään Vesan asunnolla ja siellä oli heti ovella vastassa tunkkainen tuoksu ja valtava kasa postia. Näkyä ihmetellyt työntekijä soitti paikalle myös isännöitsijän.
Isännöitsijä oli sanonut näystä asunnolla näin:
- Se veti hiljaiseksi. Asunnossa oli aika pysähtynyt täysin, sen näki, ettei siellä kukaan ollut yli kymmeneen vuoteen käynyt. Pöly oli laskeutunut, vuosikausien postit olivat eteisessä.
Frantsilasta on tehty kansainvälinen etsintäkuulutus, ja Puolan poliisille on lähetetty pyyntö tarkastella tuntemattomien vainajien joukosta hänen dna:taan.
Frantsila on julistettu kuolleeksi.
Lähde:
Vesan 15 vuoden postit. Kuva MTV Uutisista.
Vesa Frantsila nähtiin viimeksi Suomen suurlähetystössä Varsovassa elokuussa 2001.
Markkerin sijainti kartalla vain viitteellinen.